Pyhäpäivät maassa Itävalta

Itävallan lakisääteinen pyhäpäiväjärjestelmä

Lepopäivälaki määrittelee Itävallan lakisääteiset pyhäpäivät ja antaa lain piiriin kuuluville työntekijöille vähintään kaksikymmentäneljä peräkkäistä tuntia lepoa pyhäpäivänä.[1] Valtakunnalliseen luetteloon kuuluvat uudenvuodenpäivä, loppiainen, pääsiäismaanantai, Vappu (valtion pyhäpäivä), helatorstai, helluntaimaanantai, ruumiin ja veren juhla, Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen päivä, kansallispäivä, pyhäinpäivä, Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhla, joulupäivä ja tapaninpäivä.[1]

Nämä lakisääteiset pyhäpäivät ovat liittovaltion laajuisia eivätkä erillisiä kalentereita, joita kukin Itävallan yhdeksästä osavaltiosta loisi. Pyhäpäiviin liittyvät muut asiat voivat kuitenkin vaihdella alueellisesti. Esimerkiksi vähittäiskaupan aukiolopoikkeuksia voivat säätää osavaltioviranomaiset liittovaltion lainsäädännön puitteissa, varsinkin jos alueelliset tai matkailuun liittyvät tarpeet perustelevat erilaisia sääntöjä.[3] Paikallisia tapoja, koulukalentereita ja uskonnollisia juhlia ei siksi pidä automaattisesti pitää ylimääräisinä valtakunnallisina lakisääteisinä pyhäpäivinä.

Palkallinen pyhäpäiväoikeus ja pyhätyö

Työntekijä ei menetä normaalia palkkaansa pelkästään sen vuoksi, että työ peruuntuu lakisääteisen pyhäpäivän vuoksi. Lepopäivälaki toteaa, että työntekijät säilyttävät sen palkan, jonka he olisivat saaneet, jos työtä ei olisi menetetty pyhäpäivän vuoksi.[2]

Kun työntekijä työskentelee lakisääteisenä lepopäivänä, hänellä on yleensä oikeus sekä pyhäpäiväpalkkaan että varsinaisesta tehdystä työstä maksettavaan korvaukseen.[2] Sen sijaan lakisääteisten sääntöjen puitteissa voidaan sopia vapaa-ajasta; jos pyhäpäivän normaaleista työtunneista sovitaan korvattavaksi vapaalla, lepopäivälaki edellyttää huomattavaa yhtäjaksoista vapaa-aikaa.[1] Työehtosopimukset voivat myös vaikuttaa palkan yksityiskohtaiseen laskentaan ja käsittelyyn.[2]

Viikonlopulle osuvalle pyhäpäivälle ei ole automaattista korvaavaa vapaapäivää

Itävallassa ei sovelleta viikonlopun siirtosääntöä. Lepopäivälaki ei pääsääntöisesti siirrä lakisääteistä pyhäpäivää maanantaille vain siksi, että se osuu viikonlopulle. Sen sijaan laki yhdistää pyhäpäivän levon viikoittaiseen lepoon, kun nämä kaksi osuvat päällekkäin.[1] Viikonlopulle osuva pyhäpäivä ei siis yleensä luo ylimääräistä arkipyhää.

Kansallispäivä, itsenäisyys ja puolueettomuus

Itävallan kansallispäivä liittyy läheisesti maan sodanjälkeisen suvereniteetin palauttamiseen ja sen perustuslailliseen sitoumukseen pysyvään puolueettomuuteen. Liittoutuneiden miehityksen päättymisen jälkeen parlamentti hyväksyi perustuslaillisen lain, jolla julistettiin Itävallan pysyvä puolueettomuus. Tuon parlamentin päätöksen vuosipäivää vietetään aluksi lipun päivänä ja siitä tuli myöhemmin maan kansallispäivä.[4]

Itävallan parlamentti kuvaa puolueettomuuden tulleen osaksi maan sodanjälkeistä kansallista tajuntaa.[4] Kansallispäivä ei siksi ole pelkkä yleinen itsenäisyysjuhla: se yhdistää miehityksen päättymisen, palautetun suvereniteetin ja pysyvän puolueettomuuden perustuslaillisen julistuksen.

Uskonnolliset pyhäpäivät Itävallan kalenterissa

Kristilliset juhlat muodostavat merkittävän osan Itävallan lakisääteisestä pyhäpäiväkalenterista. Pääsiäismaanantai, helatorstai, helluntaimaanantai, ruumiin ja veren juhla, Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen päivä, pyhäinpäivä, Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhla, joulupäivä, tapaninpäivä ja loppiainen esiintyvät kaikki lepopäivälaissa.[1] Jotkut ovat liikkuvia pyhiä, joten niiden gregoriaaniset päivämäärät vaihtelevat vuodesta toiseen.

Pitkäperjantai ei tällä hetkellä sisälly yleiseen lakisääteiseen pyhäpäiväluetteloon.[1] Vanhemmat tiedot, joissa sitä kuvataan tiettyjen kristillisten kirkkojen jäsenten lakisääteisenä pyhäpäivänä, heijastavat lain aiempaa versiota eikä niitä pidä käyttää nykyisen yleisen pyhäpäiväkalenterin yhteydessä.

Ovatko kaupat kiinni pyhäpäivinä?

Pääsääntöisesti Itävallan vähittäiskaupat ovat kiinni sunnuntaisin ja pyhäpäivinä.[3] Väite siitä, että kaupat ovat yksinkertaisesti kiinni valtakunnallisesti ilman poikkeuksia, on kuitenkin liian laaja. Itävallan aukiololaki sallii poikkeuksia, ja osavaltioviranomaiset voivat vahvistaa ylimääräisiä alueellisia sääntöjä.[3]

Poikkeusesimerkkejä voivat olla tietyt myynnit rautatieasemilla, lentokentillä ja laivalaitureilla, kioskeilla, huoltoasemilla sekä museoihin, kulttuuritapahtumiin, urheilu- ja vapaa-ajan tiloihin liittyvät myynnit sovellettavien sääntöjen mukaisesti.[5] Matkailualueilla voi myös olla erityisiä osavaltiopoikkeuksia.[3] Matkailijoiden, jotka tarvitsevat elintarvikkeita tai muita tarvikkeita pyhäpäivänä, tulisi siksi tarkistaa paikalliset vaihtoehdot sen sijaan, että olettaisivat joko täydellisen sulkemisen tai normaalin arkikaupankäynnin.

Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlaa koskeva erityinen vähittäiskaupan sääntö

Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhla on lakisääteinen pyhäpäivä, mutta vähittäiskauppa on tänä pyhäpäivänä huomattavan erityisjärjestelyn alaisena. Itävallan työllisyys- ja aukiolosäännöt sallivat vähittäiskaupan harjoittamisen tietyin edellytyksin, vaikka tavallinen pyhäpäiväsulku pysyykin yleisenä sääntönä.[5] Tämä tekee pyhästä tärkeän poikkeuksen yksinkertaistettuun ohjeeseen siitä, että kaikki Itävallan kaupat ovat aina kiinni jokaisena lakisääteisenä pyhäpäivänä.

Ravintolat, matkailu ja muut pyhäpäiväpalvelut

Pyhäpäivän lepo ei pysäytä koko Itävallan taloutta. Lepopäivälaki sisältää poikkeuksia toiminnoille ja aloille, joilla sunnuntai- tai pyhätyö on laillisesti sallittua, kun taas viralliset ohjeet huomauttavat, että sellaiset alat kuin majoitus- ja ravintola-ala ja tietyt kulttuuritoiminnot voivat toimia poikkeuksien nojalla.[6] Ravintolat, hotellit, kulttuuripaikat, vapaa-ajan tilat, kuljetuspalvelut ja matkailuyritykset voivat siksi pysyä avoimina silloinkin, kun tavalliset toimistot ja suuri osa vähittäiskaupasta ovat kiinni.

Käytännön suunnittelu Itävallan pyhäpäivien ympärillä

Arjen matkustamisen kannalta hyödyllisin erottelu on lakisääteisen pyhäpäivän levon ja kaupallisten aukiolosääntöjen välillä. Tavallinen vähittäiskauppa on yleensä rajoitettua, mutta lailliset poikkeukset voivat jättää joitain ostosmahdollisuuksia saataville.[3][5] Majoitus- ja ravintola-ala, matkailu, kulttuuri ja liikenne voivat noudattaa erilaisia toimintajärjestelyjä.[6]